Omakotitalon riskirakenteet vuosikymmenittäin: mitä tarkistaa 1950-luvun talosta 2020-luvun taloon

Kerrostaloasunnossa suurin taloudellinen riski löytyy papereista: taloyhtiön PTS:stä, isännöitsijäntodistuksesta ja yhtiökokouksen pöytäkirjoista. Omakotitalossa se löytyy rakenteista, eikä niitä näe näytöllä silmämääräisesti. Sen sijaan rakennusvuosi kertoo yllättävän tarkasti, mistä riskiä kannattaa etsiä, koska jokainen vuosikymmen rakennettiin oman aikansa määräyksillä, materiaaleilla ja tavoilla.

Tämä artikkeli käy läpi vuosikymmenet 1950-luvulta 2020-luvulle: mikä kussakin on tyypillinen riskirakenne, miten sen tunnistaa ja mitä korjaus karkeasti maksaa. Lopuksi käydään läpi ne kolme asiaa, jotka vanhenevat riippumatta vuosikymmenestä: salaojat, radon ja lämmitysjärjestelmä.

Kaksi asiaa kannattaa pitää mielessä koko ajan. Riskirakenne ei tarkoita vauriota. Se tarkoittaa rakennetta, joka vaurioituu tavallista todennäköisemmin ja jonka kunnon näkee vain tutkimalla. Ja hinnat tässä artikkelissa ovat karkeita markkinapohjaisia haarukoita (tarkistettu 8/2026), eivät tarjouksia: kohteen oma kuntotarkastus ja kuntotutkimus menevät aina näiden arvioiden edelle.

Pikakatsaus: vuosikymmen ja sen tyypillisin riski

1940–1950-luku: rintamamiestalot ja kuivatuksen puute

Sodan jälkeen rakennettu puutalo on usein rakenteeltaan yksinkertainen ja korjattava, se on hyvä uutinen. Huono uutinen on, että sen alkuperäisessä toteutuksessa ei ollut nykyisen kaltaista kuivatusta.

Tyypilliset riskikohdat:

• Puuttuvat tai umpeutuneet salaojat. Monessa tämän ikäisessä talossa salaojia ei alun perin ollut lainkaan, tai ne on tehty myöhemmin ja ehtineet jo vanheta.
• Kellari. Maanvastaiset kellariseinät on usein eristetty sisäpuolelta puukoolauksella. Kosteus siirtyy kiven läpi ja vaurioittaa sisäpuolista puurakennetta näkymättömissä.
• Purueriste ulkoseinissä ja yläpohjassa. Toimii kuivana hyvin, mutta vuotokohdan jälkeen kuivuu hitaasti ja kerää kosteutta.
• Sadevesien ohjaus. Vääränsuuntainen maanpinnan kallistus ja syöksytorven vesien johtaminen sokkelin viereen on yleisin yksittäinen kosteusrasituksen syy, ja halvin korjata.
• Alkuperäinen sähkö. 1950-luvun sähköjärjestelmässä ei ole vikavirtasuojia eikä usein maadoitusta.

Mitä kysyt: milloin salaojat on tehty tai uusittu, mihin syöksytorvien vedet johdetaan, onko kellarissa koskaan ollut vettä, ja milloin sähkökeskus on uusittu.

1960-luku: valesokkelin vuosikymmen alkaa

1960-luvulla alkoi rakennustapa, joka on yhä suomalaisen pientalokaupan yleisin riita-aihe: valesokkeli eli piilosokkeli. Siinä sokkeli näyttää ulospäin normaalilta, mutta puurunko ei lepää sen päällä: rungon alin vaakapuu ja seinän eristeet on upotettu sokkelin sisään, monesti alemmas kuin pihamaa talon ulkopuolella. Puu on siis paikassa, jossa se ei pysy kuivana.

Valesokkeleita rakennettiin yleisesti 1960-luvulta 1990-luvulle asti, joten sama riski koskee kolmea seuraavaakin vuosikymmentä.

Valesokkelin tunnistaa usein ulkoa:

• Taloon astutaan sisään suoraan pihalta: ulkoportaita ei ole lainkaan tai niissä on korkeintaan yksi askelma.
• Kynnys jää sokkelin näkyvän yläreunan alapuolelle.
• Sisälattia on suunnilleen samassa korossa kuin viereinen maanpinta.

Nämä merkit kertovat rakennetavasta, eivät vauriosta. Kunnon selvittäminen vaatii rakenneavaukset ja kosteusmittaukset, kuntotarkastaja tyypillisesti tunnistaa riskin ja suosittelee erillistä kuntotutkimusta.

Korjaus maksaa. Koko seinärakenteen uusiminen maksaa tyypillisesti 1 000–2 000 euroa seinämetriltä. Kokonaisuutena valesokkelikorjaus asettuu usein 3 500–18 000 euroon, Jos perustukset joudutaan samalla kaivamaan auki ja sisäilmaan päässeet vauriot siivoamaan, loppusumma on lähempänä 30 000–50 000 euroa.

Muut 1960-luvun riskikohdat: kaksoisbetonilaatta, jossa lämmöneriste on kahden betonikerroksen välissä, sekä painovoimainen ilmanvaihto, joka toimii vain kun korvausilmareitit ovat auki.

1970-luku: tasakatot, öljy ja asbesti

1970-luku toi kaksi asiaa: nopeasti kasvaneen rakentamisvolyymin ja määräysten yhtenäistymisen vasta vuosikymmenen puolivälissä (1976–1978). Ennen sitä toteutustavat vaihtelivat paikkakunnittain paljon.

Tyypilliset riskikohdat:

• Valesokkeli, edelleen hyvin yleinen.
• Tasakatto. Tasakatolla ei ole varajärjestelmää: vesi lähtee pois vain jos kate on ehjä, kaadot vievät oikeaan suuntaan ja kaivot ovat auki. Yhdenkin pettäessä vesi jää seisomaan katolle. Osa tasakatoista on muutettu myöhemmin harjakatoksi, jolloin kannattaa tarkistaa, jäikö yläpohjan tuuletus toimivaksi.
• Tiiliverhous ohuella tuuletusraolla. Julkisivun taakse jäävä kosteus ei pääse kuivumaan.
• Öljylämmitys. Iso osa vuosikymmenen taloista rakennettiin öljylle. Osassa öljysäiliö on yhä maassa.
• Asbesti. Asbestia käytettiin putkieristeissä, laatoituslaasteissa, vinyylilaatoissa ja julkisivulevyissä. Valtioneuvosto kielsi asbestin ja asbestipitoisten tuotteiden valmistuksen, maahantuonnin, myynnin ja käyttöönoton vuoden 1992 päätöksellä, ja käytännön rajapyykki rakennuskannassa on vuosi 1994.

Mitä kysyt: milloin vesikate on uusittu ja millä, onko tasakatolla ollut vuotoja, onko öljysäiliö poistettu vai yhä käytössä, ja onko talosta tehty asbesti- ja haitta-ainekartoitusta.

1980-luku: talo tiivistyi, ilmanvaihto ei aina seurannut perässä

1980-luvulla lämmöneristysmääräykset kiristyivät (C3 päivittyi 1985) ja rakennuksista tuli tiiviimpiä. Ongelma syntyi silloin, kun ilmanvaihtoa ei päivitetty samassa tahdissa: tiiviimpi vaippa ilman riittävää ilmanvaihtoa tarkoittaa, että kosteus jää sisälle.

Tyypilliset riskikohdat:

• Valesokkeli, edelleen, rakennetapa jatkui vuosikymmenen loppuun ja osin 1990-luvun alkuun.
• Kellariseinien sisäpuoliset koolaukset ja eristeet, sama mekanismi kuin 1950-luvun taloissa.
• Lämmöneriste maanvaraisen laatan päällä, jolloin eriste jää kylmän betonin ja lämpimän lattiapinnan väliin.
• Ilmanvaihdon ja vaipan epäsuhta: koneellinen poistoilmanvaihto ilman hallittua korvausilmaa.
• Harjakattoremontit tasakaton tilalle, joissa yläpohjan tuuletus jäi puutteelliseksi.

Tämän vuosikymmenen talot ovat nyt siinä iässä, jossa myös ensimmäinen sukupolvi teknisiä järjestelmiä tulee käyttöikänsä päähän suunnilleen samaan aikaan: sähkö, ilmanvaihto, vesikate ja ikkunat. Se on ostajalle olennaisin havainto: yksittäisen vian sijaan edessä voi olla useampi remontti lähivuosina.

1990-luku: perustukset paranivat, kylpyhuoneet eivät vielä

1990-luvulla perustusten ja kuivatuksen taso nousi selvästi: salaojat, patolevyt ja korkeampi sokkeli yleistyivät. Valesokkelia rakennettiin kuitenkin vielä vuosikymmenen alkupuolella, joten rakennusvuosi 1990–1994 ei automaattisesti tarkoita, että riski olisi ohi.

Vuosikymmenen tärkein rajapyykki on kuitenkin märkätiloissa. Nykyisenkaltainen märkätilojen vedeneristysvaatimus tuli voimaan vuonna 1999 (rakentamismääräyskokoelman C2-muutos). Sitä ennen kylpyhuoneissa käytettiin usein kosteussulkusiveltimiä tai muovimattoja, jotka päästivät vettä läpi juuri niistä kohdista, joihin sitä eniten kohdistuu: lattiakaivon ympäriltä, nurkista ja putkien reikien reunoilta.

Käytännön sääntö ostajalle: ennen vuotta 1999 rakennettu ja remontoimaton kylpyhuone on käyttöikänsä lopussa. Märkätilan tekninen käyttöikä on nykymääräysten mukaan noin 30 vuotta, ja vanhemmat kosteussulut kestivät usein vain 10–15 vuotta. Kylpyhuoneremontti maksaa omakotitalossa tyypillisesti muutamia kymmeniä tuhansia euroja materiaaleista ja laajuudesta riippuen.

Mitä kysyt: minä vuonna kylpyhuone ja sauna on tehty, onko lattiassa vedeneristys, ja löytyykö remontista dokumentteja, märkätilatyön dokumentaatio (vedeneristystodistus, valokuvat) on paras merkki siitä, että työ on tehty oikein.

2000-luku: ei enää rakennetapariskiä vaan asennusvirheitä

2000-luvun talossa rakennetapa on yleensä kunnossa: sokkeli on oikean korkuinen, salaojat on tehty, märkätilat on vedeneristetty ja ilmanvaihdossa on lämmöntalteenotto. Riski siirtyi rakennetavasta työmaalle.

Tyypilliset riskikohdat:

• Katto. Piipun, ilmanvaihtoputkien ja antennien kohdat ovat vuodon tavallisin paikka, samoin huolimattomasti limitetty aluskate.
• Yläpohjan höyrynsulku. Teippaamaton sauma tai repeämä päästää lämpimän sisäilman eristeeseen, jossa kosteus tiivistyy.
• Ilmanvaihdon mitoitus ja säätö. Väärin säädetty järjestelmä joko alipaineistaa talon tai jättää kosteuden sisälle.
• Salaojien ja pihakallistusten puutteet, jotka näkyvät vasta vuosien kosteusrasituksen jälkeen.
• Rakennusaikainen kosteus, jos rakenteita ei suojattu tai kuivatettu ennen sulkemista.

Lisäksi ajankohtaistuu ensimmäinen tekninen uusimistarve: ilmanvaihtokoneen käyttöikä on noin 20–30 vuotta, mutta teho ja lämmöntalteenoton hyötysuhde alkavat käytännössä laskea jo noin 15–20 vuoden jälkeen. IV-koneen vaihto maksaa tyypillisesti 4 000–6 000 euroa, ja koko järjestelmän uusiminen kanavistoineen 4 000–12 000 euroa.

Mitä kysyt: onko ilmanvaihto säädetty ja milloin, löytyykö säätöpöytäkirjaa, milloin suodattimet on vaihdettu, ja onko katolla tehty huoltotoimia.

2010–2020-luku: uusi talo ei ole riskitön, se on eri tavalla riskialtis

Uudessa talossa vaippa on tiivis ja energiatehokas, ja se siirtää painopisteen kokonaan ilmanvaihdon toimintaan. Tiiviissä talossa ilmanvaihto ei ole mukavuustekijä vaan rakenteiden kuivana pysymisen ehto. Käytännössä tärkeimmät asiat ovat siis huolto, säätö ja se, että järjestelmää käytetään päällä.

Muut asiat, jotka kannattaa tarkistaa uudehkossa talossa: takuuajan tarkastukset ja niiden havainnot, urakoitsijan konkurssi (jolloin takuut eivät välttämättä ole voimassa), sekä lämpöpumppujen ja aurinkojärjestelmien huoltohistoria. Rakennusvuosi ei tässä ryhmässä poista tarvetta kuntotarkastukselle, se vain siirtää sen painopisteen rakenteista järjestelmiin ja dokumentteihin.

Salaojat: vanhenevat kaikissa vuosikymmenissä

Salaojat ovat harvinaisen selkeä esimerkki riskistä, joka ei riipu rakennetavasta vaan pelkästä iästä. Salaojaputkistolle lasketaan tyypillisesti noin 40 vuoden käyttöikä silloin, kun putkistossa on tarkastuskaivot ja sitä on päästy huuhtelemaan, ilman kaivoja arvio putoaa noin 30 vuoteen. Lähteestä riippuen haarukaksi annetaan 30–50 vuotta.

Se tarkoittaa, että käytännössä jokainen ennen 1990-lukua rakennettu talo on salaojien uusimisiässä, ellei niitä ole välissä uusittu. Salaojaremontti maksaa omakotitalossa tyypillisesti 8 000–18 000 euroa. Jos samalla uusitaan sadevesien poisto ja sokkelin vedeneristys, mikä kannattaa lähes aina, koska kaivanto on jo auki, hinta asettuu 10 000–25 000 euroon.

Salaojien kunto on myös se asia, joka ratkaisee, onko valesokkelista tai kellarin eristyksestä oikeasti tulossa ongelma. Kuiva perustus tekee riskirakenteesta paljon vähemmän vaarallisen.

Mitä kysyt: milloin salaojat on tehty, onko tarkastuskaivoja, onko niitä koskaan huuhdeltu, ja mihin sadevedet johdetaan.

Radon: ei riipu rakennusvuodesta vaan maaperästä

Radon on ainoa tämän listan riskeistä, jota ei voi päätellä talon iästä eikä nähdä rakenteista. Se tulee maaperästä sisäilmaan perustusten kautta, ja pitoisuus riippuu ennen kaikkea tontin maaperästä.

Keskeiset luvut:

• Asunnon sisäilman radonpitoisuuden viitearvo on 300 Bq/m³ (sosiaali- ja terveysministeriön asetus ionisoivasta säteilystä 1044/2018).
• Uudet rakennukset suunnitellaan ja rakennetaan niin, ettei 200 Bq/m³ ylity.
• Mittaus tehdään 1.9.–31.5. välisenä aikana ja sen on kestettävä vähintään kaksi kuukautta STUKin hyväksymällä mittauspurkilla. Lyhyt mittaus tai kesällä tehty mittaus ei kerro vuosikeskiarvoa.

Korkeimmat pitoisuudet mitataan Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä, Etelä-Karjalassa, Kanta-Hämeessä ja entisen Itä-Uudenmaan alueella. Syy on geologinen: harjujen karkea sora ja hiekka päästävät maaperän ilman liikkumaan, ja niiden alla on uraanipitoista kallioperää. Näillä alueilla jopa yli 30 prosenttia pientaloista ylittää uudisrakentamisen 200 Bq/m³ tavoitteen. STUK julkaisee pientalojen radonpitoisuudet kunnittain ja postinumeroalueittain, joten tontin tason voi tarkistaa jo ennen näyttöä.

Hyvä uutinen: radon on tämän listan halvimpia korjata. Radonkorjaus maksaa pientalossa tyypillisesti 1 500–5 000 euroa, ja radonimuri laskee pitoisuutta tyypillisesti 70–95 prosenttia. Uudisrakentamisessa radonputkisto asennetaan perustusvaiheessa muutamalla sadalla eurolla.

Mitä kysyt: onko radonia mitattu, milloin, miten pitkä mittaus oli ja mikä tulos oli. Jos mittausta ei ole tehty, se kannattaa tehdä itse ensimmäisen lämmityskauden aikana, tai pyytää myyjää teettämään se.

Asbesti ja haitta-aineet: raja kulkee vuodessa 1994

Jos talo on rakennettu tai sen rakennuslupa on myönnetty ennen vuotta 1994, asbestin mahdollisuus koskee sitä. Käytännön merkitys ostajalle ei ole terveysriski ehjässä rakenteessa vaan remontin hinta ja aikataulu: asbestikartoitus on ollut lakisääteisesti pakollinen 1.1.2016 alkaen ennen purku- ja korjaustöitä näissä kohteissa, ja asbestipurku on luvanvaraista erikoistyötä.

Tämä kannattaa laskea mukaan aina, kun vanhaan taloon suunnittelee kylpyhuone-, keittiö-, lattia- tai putkiremonttia. Sama koskee muita haitta-aineita, kuten kreosoottia ja PAH-yhdisteitä vanhoissa perustusten vedeneristeissä.

Lämmitysjärjestelmä: vuosikymmen kertoo, mitä sisällä on

Lämmitysjärjestelmän vaihto on usein omakotitalokaupan suurin yksittäinen tuleva kustannus, ja rakennusvuosi ennustaa sitä hyvin: 1970-luvun taloissa on tyypillisesti öljy, 1980–1990-luvun taloissa sähkö tai öljy, ja 2000-luvulta eteenpäin lämpöpumput yleistyvät.

Karkeat haarukat vaihdolle:

• Maalämpöön siirtyminen: noin 15 000–28 000 euroa asennettuna, porausolosuhteista ja talon koosta riippuen.
• Ilma-vesilämpöpumppuun siirtyminen: noin 8 000–16 000 euroa.

Jos talossa on öljylämmitys, selvitä lisäksi säiliön sijainti ja kunto. Maanalainen öljysäiliö on ostajan kannalta erikseen selvitettävä asia: tärkeillä pohjavesialueilla säiliöille on määräaikaistarkastusvelvollisuus, ja monet kunnat edellyttävät käytöstä poistetun säiliön poistamista. Vanhan säiliön vuoto on maaperän puhdistuskustannuksena kymmenien tuhansien luokkaa.

Kuntotarkastus ei ole sama kuin kuntotutkimus

Tämä ero maksaa vuosittain paljon rahaa ostajille, jotka luulivat saaneensa varmuuden.

• Kuntotarkastus (AKK) on pääosin aistinvarainen ja pintapuolinen. Tarkastaja katsoo, mittaa pintakosteusmittarilla ja tunnistaa riskirakenteet, mutta ei avaa rakenteita. Hinta omakotitalossa on tyypillisesti 900–1 900 euroa, pääkaupunkiseudulla ylälaidasta.
• Kuntotutkimus on se, jossa rakenne avataan, otetaan materiaalinäytteitä ja mitataan kosteus rakenteen sisältä. Vasta se kertoo, onko riskirakenne vaurioitunut.

Kun kuntotarkastusraportissa lukee "suositellaan lisätutkimuksia", se ei ole vakiofraasi vaan raportin tärkein lause. Kävimme raportin lukemisen läpi erikseen: mitä kuntotarkastusraportista pitää lukea ennen tarjousta. Jos lisätutkimusta ei tehdä ennen kauppaa, riski siirtyy käytännössä ostajalle, ja riskirakenteen maininta raportissa heikentää mahdollisuutta vedota myöhemmin salaiseen virheeseen.

Dokumentit, jotka pyydät ennen tarjousta

• Kuntotarkastusraportti kokonaisuudessaan, ei tiivistelmää, ja katso erikseen kohta "suositellaan lisätutkimuksia".
• Rakennuspiirustukset ja rakennuslupa, joista näkyy alkuperäinen rakennetapa.
• Remonttihistoria dokumentteineen: katto, salaojat, märkätilat, sähkö, lämmitys, ikkunat, vuosiluku ja tekijä.
• Märkätilaremontin vedeneristysdokumentit, jos kylpyhuone on remontoitu.
• Radonmittauksen tulos, mittausaika ja kesto.
• Öljysäiliön tarkastuspöytäkirja, jos talossa on tai on ollut öljylämmitys.
• Asbesti- ja haitta-ainekartoitus, jos talo on ennen vuotta 1994 rakennettu ja remontteja on suunnitteilla.
• Energiatodistus ja viimeisimmät lämmityskulut kokonaisina vuosina.

Usein kysytyt kysymykset

Minkä ikäinen omakotitalo on riskialtein?

Riski ei kasva tasaisesti iän mukaan. Riskialtteimpia ovat 1960–1990 rakennetut talot, koska niissä yhdistyvät valesokkeli, ennen vuotta 1999 tehdyt märkätilat ja käyttöikänsä päähän tulleet salaojat, sähköt ja katteet. Sitä vanhemmat puutalot ovat usein rakenteeltaan yksinkertaisempia ja korjattavampia, ja 2000-luvun taloissa riski liittyy enemmän asennusvirheisiin ja järjestelmien huoltoon kuin rakennetapaan.

Mikä valesokkeli on ja miten sen tunnistaa?

Valesokkeli eli piilosokkeli tarkoittaa perustusta, jossa seinän puurunko ja eristeet on upotettu sokkelin sisään sen sijaan että ne lepäisivät sokkelin päällä. Puuosat jäävät silloin lähelle pihamaan korkoa tai sen alapuolelle ja altistuvat maasta nousevalle kosteudelle. Ulkoa katsottuna merkkejä ovat puuttuvat ulkoportaat, sokkelin yläreunaa alempana oleva kynnys ja sisälattia, joka on suunnilleen maanpinnan tasossa. Rakennetta käytettiin yleisesti 1960-luvulta 1990-luvulle. Varmuus rakenteen kunnosta saadaan vain rakenneavauksin tehtävällä kuntotutkimuksella.

Milloin salaojat pitää uusia?

Tarkastuskaivoilla varustetulle salaojaputkistolle lasketaan tyypillisesti noin 40 vuoden käyttöikä, ilman kaivoja noin 30. Käytännössä ennen 1990-lukua rakennetun talon salaojat ovat siis uusimisiässä, ellei niitä ole välissä uusittu. Pelkkä salaojaremontti maksaa tyypillisesti 8 000–18 000 euroa; sadevesien poiston ja sokkelin vedeneristyksen kanssa 10 000–25 000 euroa.

Mikä on radonin raja-arvo asunnossa?

Asunnon sisäilman radonpitoisuuden viitearvo on 300 becquereliä kuutiometrissä (STM:n asetus 1044/2018). Uudet rakennukset suunnitellaan niin, ettei 200 Bq/m³ ylity. Mittaus tehdään 1.9.–31.5. välisenä aikana ja sen tulee kestää vähintään kaksi kuukautta, jotta tulos vastaa vuosikeskiarvoa.

Kannattaako radonmittaus tehdä ennen kauppaa?

Kyllä, jos aikataulu antaa myöten ja tontti on radonalueella. Mittaus maksaa muutamia kymmeniä euroja, mutta se voi tehdä kaupasta eri kaupan: korkea tulos tarkoittaa 1 500–5 000 euron radonkorjausta, joka kuuluu neuvotteluun. Jos mittausta ei ehditä tehdä ennen kauppaa, se kannattaa tehdä heti ensimmäisenä lämmityskautena.

Onko ennen vuotta 1999 tehty kylpyhuone aina remontoitava?

Ei automaattisesti, mutta siihen kannattaa varautua. Nykyisenkaltainen märkätilojen vedeneristysvaatimus tuli voimaan vuonna 1999, ja sitä ennen käytetyt kosteussulut kestivät tyypillisesti 10–15 vuotta. Märkätilan tekninen käyttöikä on noin 30 vuotta, joten remontoimaton 1990-luvun tai vanhempi kylpyhuone on käyttöikänsä lopussa, vaikka se näyttäisi ehjältä.

Riittääkö kuntotarkastus omakotitalon ostoon?

Kuntotarkastus riittää riskien tunnistamiseen, ei niiden poissulkemiseen. Se on aistinvarainen ja pintapuolinen tarkastus, joka nostaa esiin riskirakenteet mutta ei avaa niitä. Jos raportissa suositellaan lisätutkimuksia, se kannattaa tehdä ennen tarjousta: se on ainoa tapa tietää, onko riskirakenne vaurioitunut, ja riskirakenteen maininta raportissa siirtää vastuuta ostajalle.

Paljonko vanhan omakotitalon korjauksiin kannattaa varata vuodessa?

Nyrkkisääntönä omassa talossa kannattaa varata korjauksiin vähintään noin 1 euro asuinneliötä kohti kuukaudessa, eli 150 neliön talossa noin 1 800 euroa vuodessa. Vanhassa talossa, jossa useampi järjestelmä tulee käyttöikänsä päähän samaan aikaan, todellinen tarve on tätä suurempi.

Lähteet

Artikkelin säädös-, määräys- ja mittaustiedot perustuvat viranomaislähteisiin. Euromäärät eivät ole viranomaistietoa vaan markkinapohjaisia arvioita, ne on eritelty erikseen alimpana.

Radon

• Säteilyturvakeskus STUK: radonin mittaaminen (mittausaika 1.9.–31.5., kesto vähintään kaksi kuukautta), radon uudisrakentamisessa ja pientalojen radonpitoisuudet kunnittain.
• Sosiaali- ja terveysministeriön asetus ionisoivasta säteilystä 1044/2018: asunnon sisäilman radonpitoisuuden viitearvo 300 Bq/m³.

Asbesti ja haitta-aineet

• Valtioneuvoston asetus asbestityön turvallisuudesta 798/2015 ja Työsuojeluhallinnon soveltamisohje: asbestikartoituksen pakollisuus 1.1.2016 alkaen ennen purku- ja korjaustöitä.
• Valtioneuvoston päätös asbestin ja asbestipitoisen tuotteen valmistuksen, maahantuonnin, myymisen ja käyttöön ottamisen kieltämisestä 852/1992.

Rakentamismääräykset ja riskirakenteet

• Ympäristöministeriö: Suomen rakentamismääräyskokoelma: märkätilojen vedeneristystä koskeva C2-muutos (voimaan 1999) ja lämmöneristysmääräysten C3-päivitys (1985).
• Ympäristöministeriön Kosteus- ja hometalkoot -ohjelman oppaat, joihin kuuluu pientalojen riskirakenteiden tunnistusmateriaali 1940-luvulta 1990-luvulle. Aineistot on koottu valtioneuvoston Terveet tilat 2028 -ohjelman sivuille.
• Hengitysliitto: eri vuosikymmenten omakotitalot Suomessa.

Öljylämmitys ja öljysäiliöt

• Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes: öljylämmityslaitteistot.
• Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös maanalaisten öljysäiliöiden määräaikaistarkastuksista 344/1983: määräaikaistarkastusvelvollisuus tärkeillä pohjavesialueilla.

Tekniset käyttöiät

Artikkelin käyttöikäarviot salaojille, vesikatteille, märkätiloille sekä sähkö- ja ilmanvaihtojärjestelmille noudattavat alalla vakiintuneita keskimääräisiä teknisiä käyttöikiä, joiden lähdeteos on Rakennustiedon RT-ohjekortti Kiinteistön tekniset käyttöiät ja kunnossapitojaksot. Yksittäisen rakennuksen todellinen käyttöikä riippuu toteutuksesta, olosuhteista ja huollosta, joten keskiarvo on lähtökohta eikä ennuste.

Hinnat

Artikkelin euromäärät ovat urakoitsijoiden ja hintavertailupalvelujen julkaisemia toteutuneita hintoja ja hinta-arvioita, tarkistettu 8/2026. Ne ovat karkeita markkinahaarukoita eivätkä tarjouksia: kohteen oma kuntotarkastus, kuntotutkimus ja urakoitsijan tarjous menevät aina näiden arvioiden edelle.

Miten näet riskin ennen näyttöä

Kaikki tässä artikkelissa mainittu on pääteltävissä kahdesta asiasta: rakennusvuodesta ja kohteen omista papereista. Ongelma on, että molemmat pitäisi käydä läpi jokaisesta kohteesta erikseen, ja näyttöjä on monta.

KotioAI lukee kohteen paperit puolestasi: se tunnistaa rakennusvuoden perusteella todennäköiset riskirakenteet, lukee kuntotarkastusraportin ja nostaa siitä esiin kohdat, jotka vaativat lisätutkimusta, arvioi tulevien korjausten suuruusluokan ja kertoo, mitä kannattaa kysyä myyjältä ennen tarjousta. Omakotitalon kuukausikulut, eli lämmityksen, kiinteistöveron, vakuutuksen ja korjausvarauksen, voit laskea ilmaisella laskurillamme.

Lue myös: Asunnon ostajan tarkistuslista ja Putkiremontin hinta 2026.